EGS kenttätoimikunta kokoontui | Espoo Golf

EGS kenttätoimikunta kokoontui

Kenttätoimikunta kokoontui ma 27.3, ensimmäisen kerran talven jälkeen – tosin jouduttiin vielä kahlaamaan tuoreessa nuoskalumessa Rosavillaan...

EGS puttiviheriö 23.3.

Kokouksessa käytiin läpi kentän talvehtimisen tilanne sekä tulevia alkukevään toimenpiteitä.
Kenttä on talvehtinut normaalisti. Laajempia tautituhoja on muutamilla viheriöillä, mutta suurin osa on selvinnyt talvesta hyvin.


Kentänhoidon (Alexis Gädda) kommentteina oli tyytyväisyys kentän yleiskuntoon, lyöntipaikat kunnossa, väylät paremmassa kunnossa kuin monena aikaisempana talvena ja ovat kestäneet kuluneen talven hyvin. Kentän talvehtimista on helpottanut se että routaa ei juurikaan ole ollut ja sulamisvesi on päässyt imeytymään maaperään joten jääpoltetta ei ole muodostunut samalla tavalla kuin parina aikaisempana talvena.

Myös viheriöillä sulamisvedet ovat mennet hyvin läpi ja jääpoltteen riski on ollut pieni. Kasvitaudit ovat olleet huolenaiheena läpi talven, mutta kuten todettua muutamaa viheriötä lukuun ottamatta viheriöt ovat selviytyneet talvesta vähäisin vaurioin. Kahdelle pahiten kärsineelle viheriölle on tehty jo ensimmäiset kylvöt (3 ja 17). Viikolla 12 viheriöiden suojaksi levitettiin kasvuharsot.


Takatalvi tuo pienen lisäjännityksen kentän osalta, mutta toivotaan ettei tule pitkää takaiskua veden ja pakkasen vaikutuksella kentän kuntoon. Pientä tulvaa on muutamilla joen uoman lähellä olevien väylien reunoilla. Se ei kuitenkaan toistaiseksi ole muodostunut ongelmaksi.


Parkkipaikan vierestä ja 18 viheriön takaa on kaadettu puita sekä muutama itsestään kaatunut hoidettu pois. Tämä lisää merkittävästi valonsaantia 18 viheriölle sekä harjoitusviheriölle. Kentältä on lisäksi poistettu kuolleita ja huonovointisia puita.


Kenttätoimikunnan kenttäkävely, tilanteen kartoittamiseksi, tehdään ennen kentän aukeamista.

Tosin, sitä saatamme vielä hetken joutua odottamaan, sillä tämänhetkisen ennusteen mukaan huhtikuun alku näyttää tavanomaista kylmemmältä.

Kentänhoitotiimin ydinporukka jatkaa samalla vahvuudella ja myös suurin osa kausityöntekijöistä ovat vanhoja tuttuja aikaisemmilta vuosilta. Myös kenttätoimikunta jatkaa samalla kokoonpanolla seuraavaan syyskokoukseen saakka.

Greeni 4 ennen kasvuharsoa 23.3.

Greeni 2 ennen kasvuharsoa 21.3.

Greeni 2 kasvuharson alla 21.3.